22. helmikuuta 2012

Pärjäin-pilotti

Opiskelijatiimi
Olemme perustaneet Pärjäin-tiimin, johon kuuluu kymmenkunta maisteriopiskelijaa. He tekevät hankkeen (ks. lisätietoja) aihepiiristä opinnäytetöitä ja muita opintosuorituksia. Tutkimus ja opiskelu kytkeytyvät siis toisiinsa, ja kiinnostus opiskelijoiden puolelta on ollut kiitettävää. Terveysteknologia ja sen sovellukset kiinnostavat opiskelijoita. Tämä on erityisen tärkeää, koska tulevaisuudessa ala tarvitsee lisää tekijöitä, erityistä perehtymistä sovellusalueisiin ja laajaa osaamista. Tyytyväisenä toteamme kiinnostuksen ja kiinnostuneiden määrän aiheeseen. Tästä on hyvä jatkaa tutkimusta eteenpäin.

SYDÄNPOTILAIDEN ARKI - ERITYISIÄ JA YLEISIÄ HUOMIOITA

Tutkimuksen kohderyhmään on valikoitunut jo muutamia sydänpotilaita. Olemme keränneet alustavia tietoja sydänpotilaista ja heidän tarpeistaan aiempien tutkimusten pohjalta (http://omahyvinvointi.utu.fi/index.php?id=1) ja nyt tehtyjen haastattelujen avulla. Esiin on tullut jo mielenkiintoisia uusiakin ajatuksia ja toimintamalleja, joita pitää mahdollisesti sovittaa Pärjäin-pilottiin. Pärjäin-pilottihan testaa mielenkiintoisella tavalla sekä teoreettista ideaalimallia (mitä vaatimuksia sydänpotilaiden kokonaisvaltainen e-terveyspalvelujen malli sisältää) että käytännön toteutuksen mahdollisuuksia (eli mitä voimme oikeasti käytäntöön toteuttaa hankkeen resurssein).

Ajatukset sairaalasta kotiuduttua
Yleisen käsityksen mukaan potilaan kotiuduttua hänen elämässään on tapahtunut todella suuri muutos. Entinen elämä, siten kun se on ollut ennen sairautta tai kohtausta, on ohi ja on astuttu uuteen tilanteeseen. Mieleen tulvii erilaisia ajatuksia, esimerkiksi kuolemanpelon tunteet tulevat esiin ja kysymys ”miten tästä eteenpäin” on kuvaava mielentila tässä uudessa tilanteessa. Joillakin potilailla painaa sairauden lisäksi tekemättömät työt, joku miettii testamenttia ja muita selvittäviä arjen asioita.

Yhtäläistä näille kaikille on suuri tiedon tarve. Yhtäkkiä on monia uusia asioita, joista ei tiedä eikä siten osaa kysyäkään, ja joista silti pitäisi tietää jotta uusi elämänvaihe sujuisi mahdollisimman hyvin kaikkien kannalta. Tätä varten potilaille pitäisi pystyä antamaan esimerkiksi Pärjäimen kautta mahdollisuus saada näihin tilanteisiin sopivaa tietoa oikealla tavalla. Tietoa, joka on kansalaisen näkökulmasta osuvaa ja joka tukisi (=valtaistaisi ja motivoisi) kunkin yksilön arjessa pärjäämistä.

Omaisten merkitys
Omaisilla ja muilla läheisillä on useasti myös tarve saada potilaan sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista tietoa. On myös tilanteita, jossa potilaan omaiset hankkivat tietoa enemmän kuin sairastunut itse ja muutenkin ovat paremmin tilanteen tasalla. Syynä tähän on monesti se, että sairastunut itse ei ole jaksanut tietoa hankkia tai omainen, usein puoliso, on se aktiivisempi osapuoli.

Olisi hyvä, että joskus tämä läheinen voisi ottaa, jos sairastunut itse haluaa, enemmän vastuuta uuden elämänvaiheen hallinnasta. Yksi perustelu on, että sairaus vaikuttaa myös läheisiin, jolloin etenkin alkuvaiheessa yhteisvastuullisuus on perusteltua. Yleinen ratkaisu on läheisen valtuuttaminen Pärjäimen käyttöön, potilaan rinnalla, potilaan luvalla. Tämä aiheuttaa joitakin vaatimuksia järjestelmälle ja vaatii valtakirjan omaiselle, jotta hän saisi tarkastella esimerkiksi potilastietoja. Tilanteissa, jossa potilas ei jaksa hoitaa kaikkea itse, hän saisi tuekseen luotettavan läheisen ihminen. Tällöin läheisen valtaistaminen oikeastaan valtaistaisi potilasta itseään terveydenhuollon suuntaan. Silloin läheinen voisi aktiivisesti valvoa potilaan etuja ja auttaa tilanteen hallinnassa.

Motivaatio ja omat tavoitteet
Potilaille asetetaan hoitohenkilökunnan toimesta elintapoihin ja sairaudenhoitoon liittyviä erilaisia tavoitteita ja odotuksia. Näiden toteuttaminen ei aina ole helppo tehtävä. Omaan minäkuvaan on tullut kyllä Särö (elämä ja tuttu mukavuusalue on osin särkynyt), mutta miten se saataisiin muutettua Pyrinnöksi (aktiiviseksi toiminnaksi oman elämän ja terveyden parantamiseksi uudelleen, uudeksi). Tämä on suuri haaste. Yksi toimintamalli, jota voitaisiin onnistuneesti Pärjäimen avulla tukea, olisi omien tavoitteiden asettaminen yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa keskustellen. Vaikuttaa siltä, että potilaiden motivaation taso on korkeampi silloin kun he itse saavat asettaa itselleen tavoitteita, ei niin että heille annetaan vain ohjeita (katso myös Stevenson 2003 & Butterworth 2008). On siis tärkeää antaa tilaa potilaan omalle näkemykselle ja oikea mahdollisuus vaikuttaa. Pärjäimen tulee tukea potilaan omien tavoitteiden asettamista ja niiden toteutuksen seurantaa. merkitys

Vertaistuki ja yhdessä tekeminen
Yhdessä tekemisen merkitys on suuri, varsinkin kun kyse on elintapamuutosten tukemisessa. Sydänliiton tapahtumissa, jossa luennoidaan esimerkiksi sepelvaltimotaudista, on osallistujia yleensä paljon. Kun aiheena on ruokailu tai liikunta, luennoilla on paljon vähemmän kävijöitä. Haastatteluissa tuli esiin esimerkkejä, jotka tukevat yhdessä tekemisen merkitystä elintapoihin liittyen. Yhtenä esimerkkinä on Sydänliiton järjestämä jäsentapahtuma, jossa tehtiin terveellistä ruokaa yhdessä muiden osallistujien kesken. Lopuksi itse tehty ruoka syötiin. Tilaisuus oli kuulemma ollut täynnä innostuneita osallistujia. Samantyyppistä ”väljää” valtaistamista tapahtuu kuntosalilla. Salilla on oma varattu aika sydänpotilaille, ja silloin kuntoilun lomassa hankitaan lisätietoa, luonnollisesti, mielekkäässä kontekstissa. Potilaat menevät tukihenkilöiltä kysymään ”ihan ohimennen” asioita, jotka vaivaavat tai ovat jääneet epäselväksi. Tällainen seurafunktio on tärkeä meille ihmisille, olemmehan sosiaalisia olentoja.

On tärkeää laskea kynnystä yhteiseen toimintaan osallistumiseen. Ongelma on, että toimintamuotoja on hyvin formaaleista tilaisuuksista henkilökohtaisiin. Silti tällaisesta toiminnasta voisi Pärjäimen avulla jakaa ja hallita tietoa ja nostaa esille juuri kyseiselle henkilölle sopivaa toimintaa. Potilaskeskeistä näkemystä voisi laventaa läheisiä koskevaksi. Yksi muoto olisi sellainen, jossa potilas tullessaan johonkin yhteiseen toimintaan mukaan (esimerkiksi kuntosalille), hän voisi tuoda mukanaan yhden, ei välttämättä kohderyhmään kuuluvan, henkilön, läheisen ystävän, armeija- tai opiskelijakaverin, nuoruuden tuttavan. Naapurin Pirkon tai Pentin kanssa on helpompaa mennä tutustumaan uuteen paikkaan, jos yksin ei tulisi niin helposti lähdettyä. Sairauteen liikaa fokusoimalla potilas kokee olevansa liikaa erilainen muiden ”terveiden” kanssa. Ehkä oma kaveri liittää uuden elämän jutut osaksi vanhaa turvallista omaa elämää.

Ei väline vaan kokonaisuus
On selvää, että pelkkä väline (tässä Pärjäin) ei auta. Meidän tulee kehittää mekanismeja ja toimintamalleja, jotka huomioivat kansalaisten tarpeet heidän hoidossaan ja myös arjessa. Tämä potilaskeskeinen, yksilökeskeinen kansalaisnäkökulma on koko Pärjäin-pilotin keskeinen lähtökohta. Miten Pärjäin voi tukea potilaitten yksilöllisiä tarpeita? Miten voidaan varmistaa se, että toteutettavat palvelut ovat oikeasti niitä, joita kansalaiset myös käyttäisivät? Lopuksi: miten voimme varmistaa että kansalaiset käyttäisivät niitä siten, että lopputulos on hyödyllinen kaikille: kansalaiselle itselleen, terveydenhoitohenkilökunnalle ja yhteiskunnalle. Siinä on haastetta meille kaikille.

Linkkejä aihetta koskeviin muihin hankkeisiin.
http://kurkiaura.info/
http://www.taltioni.fi/

Keväisin terveisin,

Koskinen ja Tuomisto
Work Informatics, Tietojärjestelmätiede,
Turun Kauppakorkeakoulu, Turun Yliopisto
http://workinformatics.utu.fi/coper/index.html

Lähteet
Stevenson F, 2003. General practitioners’ view on shared decision making: a qualitative analysis. Patient Education and Counseling.Vol 50, 291-293

Butterworth S. 2008. Influencing Patient Adherence to Treatment Guidelines. Journal of Managed Care Pharmacy. Vol 14(6), 21-25

15. helmikuuta 2012

Tuotteistetut hyvinvointipalvelut tehokkaan toiminnan edellytys seudullisesti toimivissa tuottaja-tilaajamalleissa

Pumppu-hankkeen yksi kuudesta osatoteuttajasta on Turun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu. Siellä toteutaan TEHU-osahanketta.

TEHU -hanke jakautuu neljään osioon:

1. Loimaan seutukunnalla toteutettavaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämiseen, jossa tavoitteena on selkiyttää alueellisesti palliatiivisen hoidon ja erityisesti saattohoidon toteuttamistapaa niin, että organisaatioiden välinen yhteistyö tuottaa taloudellisesti parhaan mahdollisen tuloksen, hoidon laatutaso on korkea ja potilaiden itsemääräämisoikeus toteutuu lainsäädännön hengen mukaisesti. Loimaan seudulla yhteistyövalmius kuntien välillä sekä Loimaan aluesairaalan kanssa on erittäin hyvä. Projektin aihe on osoittautunut osallistuvia tahoja kiinnostavaksi ja yhteistyömotivaatiota entisestään lisääväksi asiaksi.

Loimaan seutukunnalla tapahtuvassa palliatiivisen hoidon kehittämisessä lähtöajatuksena on tuottaa palvelut ihmisen lähelle sen sijaan, että asiakkaita/potilaita siirretään palvelupisteestä toiseen. Tämä toimintatapa on onnistuessaan erittäin hyvä tapa kaikkien osallisten näkökulmasta: asiakas saa olla tutussa ympäristössään, sama hoitava henkilöstö on päävastuussa asiakkaan hoidosta ja tarpeettomilta potilassiirroilta vältytään.

2. Turun seudulla luotaviin uusiin, kolmannen sektorin käyttöön sopiviin, muistiterveyttä edistäviin ja muistisairauksien varhaista toteamista palveleviin toimintamuotoihin ja työkaluihin, joiden avulla voitaisiin täydentää sosiaali- ja terveydenhuollon julkisten palveluiden kuntalaisille tarjolla olevaa palveluvalikkoa. Tällä hetkellä muistiterveydestä huolehtimisen ja muistisairauksien varhaisen toteamisen kannalta sosiaali- ja terveyspalveluiden harmaalle alueelle jäävät 65-75 –vuotiaat. Tälle ikäryhmälle tullaan suuntaamaan uusia, organisoituja ja tuotteistettuja mahdollisuuksia hoitaa muistiterveyttään. Tärkeänä pidetään ennaltaehkäisyn näkökulmaa ja työkalujen innovatiivisuutta.

3. Turun ja Loimaan seutukunnalla lähtökohtana on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen alueellinen tarkastelu luo edellytykset palvelujen tehokkaalle tuottamiselle. Oleellinen osa kokonaisuuden kehittämisessä on yhteistyö. Neljän kunnan sosiaali- ja terveystoimen henkilöstölle on tehty kysely, jonka avulla on tarkoitus tiedottaa henkilöstöä ja kartoitetaan ajatuksia kehittämistarpeista.

4. Turun, Salon, Loimaan ja Vakka-Suomen seutukunnissa tuotteistetaan hyvinvointipalveluja, jotta alalle saadaan uusia tuotteita ja palvelukonsepteja. Tällä hetkellä hyvinvointialalla on paljon osaamista, jota ei saada käyttöön, koska sitä ei ole tuotteistettu alalle sopiviksi tuotteiksi. Voimavarojen tehokas käyttö edellyttää, että prosessit ovat kuvattuja, määriteltyjä ja analysoituja.

Tuottavuus-osiota on alustavasti suunniteltu siten, että sitä toteutettaisiin sellaisena mallina, että se sisältäisi yhteisten työpajapäivien lisäksi organisaatioissa tapahtuvaa kehitystyötä. Tuottavuusosio on tarkoitus järjestää Uudessakaupungissa, Loimaalla, Turussa ja Salossa.


kirjoittajana
projektipäällikkö Annele Keskisarja
Turun ammattikorkeakoulu

13. tammikuuta 2012

Palveluseteli- miksi suun terveydenhuoltoon?

PUMPPU-hankkeen Seteli-osahanke luo Etelä-Karjalaan yhdenmukaista palveluseteliprosessia ja tukee palveluseteleiden käyttöönottoa useissa palveluissa. Väestön palvelutarpeet tulevat kasvamaan tulevaisuudessa ja niihin vastaaminen edellyttää palvelujen tuotantotapojen kehittämistä julkisen, yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin tiiviissä yhteistyössä. Palveluseteli on yksi vaihtoehto kuntien järjestämisvastuun alaisten palveluiden tuottamiseen. Etelä-Karjalassa on käytetty palveluseteliä palvelujen järjestämistapana vasta pienessä mittakaavassa. Palvelusetelin käyttöä halutaan laajentaa, koska se on koettu alueella tarpeelliseksi ja joustavaksi keinoksi vastata kasvavaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntään. Palvelujen kysynnän kasvaminen on ollut ongelma myös suun terveydenhuollossa.

Suun terveydenhuollossa tapahtui suuri muutos vuonna 2002 kun ikärajat poistuivat julkisesta hoidosta ja sairausvakuutuksen korvauksesta. Tällöin koko väestö tuli julkisen hoidon piiriin. Tämä ja vuonna 2005 voimaan tullut hoitotakuu ohjaavat potilaita terveyskeskushoidon piiriin, vaikka lakimuutosten myötä terveyskeskuksiin ei juurikaan palkattu lisätyövoimaa. Suun terveydenhuollon palveluiden järjestämistä vaikeuttaa vielä tulevina vuosina jatkuva työssäkäyvien hammaslääkäreiden vähentyminen, mikä johtuu hammaslääkärikoulutuksen supistamisesta 1990-luvulla.

Palvelusetelin avulla voidaan ohjata julkisen sektorin suun terveydenhuollon kysyntää yksityiselle sektorille. Lisäksi sen käyttöönoton tavoitteena on saada aikaan yhteistyötä suun terveydenhuollon eri sektoreiden välillä sekä vahvistaa oman alueen elinkeinoelämää. Sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) että Hammaslääkäriliiton teettämän kyselyn perusteella Etelä-Karjalan yksityishammaslääkäreillä on käytettävissä jonkin verran kapasiteettia palvelujen tarjoamiseen palveluseteliasiakkaille.

Palvelusetelin arvon määrittäminen on tärkeä ja haasteellinen osa palveluseteliprosessia. Eksoten on laskettava palvelusetelin arvon määrittämistä varten omat tuotantokustannukset mahdollisimman oikein. Palvelusetelin arvon on oltava sellainen, että palveluiden tuottaminen palvelusetelillä on ostopalveluina tuotettavia palveluita edullisempaa. Asiakkaan kannalta palvelusetelillä tuotettu hoito tulee olla kela-korvattua hoitoa edullisempaa. Asiakkaan kannalta julkisen ja yksityisen palvelun tulisi periaatteessa olla yhtä houkuttelevia – vain palveluiden laatu ja saatavuus ratkaisisivat. Yksityiselle hammaslääkärille palvelusetelijärjestelmän tulee puolestaan olla helppokäyttöinen eikä se saa aiheuttaa liian paljon paperityötä.

Alkuvaiheessa suun terveydenhuollon palveluseteliä lähdetään kokeilemaan särkypotilaiden jatkohoidossa. Siinä palveluseteli otetaan käyttöön syksyllä 2012. Särkypotilaiden jatkohoitoon yleisimmin liittyvät toimenpiteet ovat rajattavissa ja toiminta pystytään toteuttamaan ilman sähköistä palvelusetelijärjestelmää. Palvelusetelin laajamittainen käyttö suun terveydenhuollon palveluissa eli kokonaishoidoissa sen sijaan edellyttää järjestelmän kaikkien osien (mm. potilastietojen välittyminen, rekisterinpito, laskutus, palveluntuottajien tiedot ja hintalaskuri) sähköistämistä. Kokonaishoidoissa palveluseteli otetaan käyttöön syksyllä 2013, mikäli sähköinen palvelusetelijärjestelmä on käytössä. 


Suun terveydenhuollon palvelusetelin käyttöönottoa Seteli-hankkeen puitteissa on syyskuusta 2011 valmistellut työryhmä, johon on kuulunut Eksoten hammaslääkäreitä, suuhygienistejä, toimistohenkilökuntaa ja yksityishammaslääkäreiden edustajia. Yhteistyön käynnistäminen ja keskustelu yksityissektorin kanssa on koettu jo alkuvaiheessa tärkeäksi. Työryhmä valmistelee suun terveydenhuollon palvelusetelisääntökirjaa, joka luo puitteet toiminnalle. Lisäksi parhaillaan on menossa palvelusetelin toimenpidekohtaisten arvojen määritys. Näiden lisäksi kevään aikana kuvataan palveluseteliprosessi, laaditaan hakemuslomake ja ohjeet palveluntuottajille sekä ohje asiakkaille. Myös hintalaskuri tarvitaan palveluntuottajien hintojen vertailua varten. Kevään aikana tiedotetaan palvelusetelistä yksityissektorille, jotta palvelusetelipalveluntuottajien haku voi käynnistyä loppukevään tai alkukesän aikana. Omankaan henkilöstön kouluttamista palvelusetelijärjestelmään ei pidä unohtaa.

Valmistelutyötä on siis vielä paljon, mutta työryhmän työskentely on sujunut suunnitelmallisesti ja aikataulussaan, mistä suuri kiitos kaikille työhön osallistuneille. Siten meillä on lupa odottaa Eksoten suun terveydenhuollon palvelusetelin käyttöönottoa syksyllä 2012. 

Palveluseteliterveisin

Maarit Natunen
Ylihammaslääkäri
Eksote
Suun terveydenhuolto
maarit.natunen@eksote.fi
puh: 040-194 4900



11. tammikuuta 2012

AVOIN TYÖPAJA: Terveyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä tukevat palvelut Länsi-Uudellamaalla

Aika: tiistai 24.1.2012. klo 11.30-16.30
Paikka: Laurea AMK, luokka AMK01, Nummentie 6, Lohja

Millaisia hyvinvointipalveluita Länsi-Uudellamaalla tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa? Millaisia yhteistyömuotoja eri toimijoiden välillä voisi olla? Miten voisin itse kehittää omaa toimintaani?

Tervetuloa kehittämään hyvinvointia tukevia palveluita. Tilaisuudessa keskustellaan hyvinvoinnin nykytilasta, palvelutarpeista ja tulevaisuuden ratkaisuista Länsi-Uudellamaalla. Tilaisuudella on annettavaa hyvinvointiyrittäjille, tavallisille kansalaisille, järjestöille ja julkisen sektorin toimijoille.

Päivän ohjelma jakaantuu kahteen teemaan. Työttömän palveluiden teema keskittyy syrjäytymistä ehkäiseviin palveluihin, kuten työttömän terveyspalveluihin. Ennakoivien hyvinvointipalveluiden teema keskittyy terveyttä edistäviin ja hyvinvointia lisääviin palveluihin. Kansalaislähtöisyys ja toimijoiden välinen yhteistyö ovat avainsanoja molemmissa teemoissa. Tule verkostoitumaan ja luomaan kontakteja muihin hyvinvoinnin toimijoihin ja kuulemaan yhteistyömahdollisuuksista Pumppu-hankkeessa. Pumppaamme palveluiden kehittämiseen ja yritystoimintaan uutta virtaa!

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista. Tilaisuuden tarkemman ohjelman ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.


20. joulukuuta 2011

Käyttäjälähtöisiä monituottajamalleja hyvinvointipalveluissa?

Hankkeessa on siis tarkoituksena edistää ja kehittää käyttäjälähtöisiä monituottajamalleja hyvinvointipalveluissa. Aikamoinen tavoite, joka herättää kysymyksiä ja odottaa avaamista kuin tulevan joulun lahjat konsanaan.

Käyttäjälähtöisyys, eli keskiössä ovat palvelujen käyttäjät, ei niinkään tuottajat tai organisaatiot. Hienoa, eikö totta? Mutta, keitä nuo käyttäjät sitten oikein ovat? Olisi helppoa sanoa, että he ovat potilaita, asiakkaita, avun tarvitsijoita jne. Itse kuitenkin kannatan sanaa kansalainen. Kansalainen siksi, että kansalainen on henkilö jolla on oikeuksia pelkästään olemalla kansalainen.

Kansalaisuuslaki 16.5.2003/359 toteaa seuraava:
” Tässä laissa tarkoitetaan:
1)    kansalaisuudella yksilön ja valtion välistä lainsäädännöllistä sidettä, joka määrittää yksilön aseman valtiossa ja jolla määritetään yksilön ja valtion välisiä keskeisiä oikeuksia ja velvollisuuksia; ”

Kansalainen ei ole siis pelkkä asiakas, vaikka välillisesti maksaisikin palveluistaan veroina tai muina maksuina, hän on kansalainen oikeuksineen ja velvollisuuksineen. En myöskään pidä sanasta potilas, mielestäni se rajoittaa näkemystä ihmisestä pelkkänä toiminnan kohteena jossa häntä hoidetaan tai autetaan objektina, joka pitää parantaa tai pahimmillaan korjata. Kansalaiset taas käyttävät palveluita ja heidän tarpeensa määriteltävät miten voimme toteuttaa hyvinvointipalveluja, eli miten lisäämme kansalaisten hyvinvointia. Tässä on mielestäni pieni, tai oikeastaan suuri, ero.

Kansalaisten hyvinvoinnista pääsemmekin toiseen mieltäni askarruttaneeseen asiaan, mitä se hyvinvointi oikein on? Minulla on selkeästi oma käsitykseni mitä on olla hyvinvoiva ja terve, mutta entä sinun tai jonkun muun näkemys?

Tähän haluaisin antaa pieneksi pohdittavaksi ja mahdolliseksi lukuehdotukseksi joulun kinkun sulattelun lomaan Martin  Heideggerin ajatuksia. Heidegger esittelee pääteoksessaan Oleminen ja aika (1927) termin Dasein (saks. Da, "tässä", "täällä", Sein, "oleminen"; "täällä-olo"). Heidegger antoi uuden suunnan fenomenologialle ja filosofiselle hermeneutiikalle, pitäen keskiössä ihmistä, hänen kokemustaan ja olemistaan todellisuudessa.  Yksi keskeinen piirre on juurikin ihmisen oman kokemuksen merkitys maailmassa olosta, Ihminen elää elämänsä läpi itse, ei muut. Eli kyse on enemmänkin kuka elää kuin miten elää. Vain ihminen itse näkee ja kokee maailman kuten hän sen tekee, tämä on asia joka tulee ymmärtää. Tätä ideaa olisi hyvä tässäkin hankkeessa pohtia ja olla herkällä korvalla kun kohdataan ihmisiä, kansalaisia, joita tämä hanke koskee. Eli muistetaan mitä varten hanke on loppujen lopuksi olemassa, sen tarkoituksenahan on auttaa kansalaisia heidän kokemissaan elämäntilanteissa ja lisätä heidän hyvinvointiaan.

Joulua odottaen ja leppoisasti täällä ollen.
Jani Koskinen,  Turun yliopisto



8. joulukuuta 2011

Palvelusetelit parantavat sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta Etelä-Karjalassa

Tulevaisuudessa Etelä-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat voivat ostaa yrittäjiltä mitä moninaisempia palveluita ja maksaa ne kunnan myöntämällä palvelusetelillä. Eksotessa palveluseteli on jo ollut käytössä omaishoidossa ja tilapäisessä kotihoidossa, Imatralla ateriapalveluissa ja kylvetyksessä.

Palvelusetelin käyttö laajenee uusiin palveluihin, koska sen katsotaan parantavan palvelujen saatavuutta.

Uusia palveluseteleitä otetaan käyttöön jo ensi vuoden alussa. Eksotessa palveluseteli tulee ensimmäisenä vaikeavammaisten henkilökohtaiseen avustamiseen. Henkilökohtainen apu on avustamista niissä asioissa, joita avustettava tekisi itse, jos ilman vammaa tai sairautta pystyisi.

”Avustaminen ei ole sairaanhoitoa, vaan arkisissa askareissa auttamista, minkä takia avustajalta ei  vaadita sosiaali- tai terveysalan tutkintoa.”, Eksoten vammaispalvelupäällikkö Riitta Hakoma selventää.

Vaikeavammaisten henkilökohtaisille avustajille on vaikea saada sijaisia äkillisiin tarpeisiin esimerkiksi vakituisen avustajan sairastuessa.

”Nyt toivotaan yrittäjiä avuksi”, Hakoma korostaa.

Palvelusetelillä voi ostaa henkilökohtaista apua myös tilanteessa, jossa apua tarvitaan vain muutamia tunteja viikossa tai kuukaudessa.

Kunta myöntää asiakkaalle palvelusetelin, jolla asiakas voi maksaa yritykseltä ostamansa palvelun. Palvelusetelin voi saada asiakas, joka on oikeutettu kyseiseen kunnalliseen sosiaali- tai terveyspalveluun ja joka kykenee käyttämään palveluseteliä. Asiakkaan ei ole pakko ottaa palveluseteliä, vaan hän voi halutessaan turvautua myös kunnalliseen palvelutarjontaan.

Palveluseteliyrittäjät ovat kunnan hyväksymiä ja kunnat valvovat niiden toimintaa. Kunta päättää myös palvelusetelin arvosta.

”Palveluseteli on keino lisätä asiakkaan valinnanvapautta sekä kunnan ja yritysten välistä yhteistyötä. Yhteistyötä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän, koska väestön ikääntymisen myötä palvelutarve kasvaa”, projektipäällikkö Niina Turunen valottaa.

Palvelusetelien käyttöönottoa Etelä-Karjalassa jouduttaa PUMPPU-hankkeen Seteli-osahanke, jota toteuttaa Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom.

Lisätietoja:
PUMPPU/Seteli-osahanke, projektipäällikkö Niina Turunen p. 040 3520320
Socom

7. joulukuuta 2011

PUMPPU KÄYNTIIN…

Pumpulla tarkoitetaan tavallisesti mekaanista nesteiden siirtämiseen tarkoitettua laitetta. Pumppua käytetään myös yleisterminä kaikille niille laitteille, jotka siirtävät mitä tahansa fluidia matalasta paineesta korkeampaan. Kaikki pumput lisäävät pumppaamaansa aineeseen energiaa.

Aika osuva määritelmä tällekin Pumpulle.

Oli 11.3.2010 Finlandia-talolla, kun Anne Porvoosta nousi KOKOn (Työ- ja elinkeinoministeriön Koheesio- ja kilpailukykyohjelma) Hyvinvointiverkoston tapaamisessa ylös ja kysyi kiinnostaisiko muita verkostoalueita yhteishanke ajankohtaisista teemoista, kuten asiakaslähtöisten palveluiden ja monituottajuuden kehittämisestä. Ihan tuohon ensimmäiseen, kevään 2010 hakuun ei aikataulullisesti pystytty mutta tuolloin hahmottuivat ensimmäiset kuvat Pumpusta.

Hyvinvointiverkoston keskeiset teemat: hyvinvointialan toimintaympäristö, palvelu- ja hyvinvointistrategiat, hyvinvointialan yrittäjyyden kehittäminen, monituottajuus, innovatiiviset hankinnat ja asiakaslähtöisyys yhdistävät kaikkia Hyvinvointiverkoston alueita. Alueet ovat erilaisia mutta tarpeet ovat usein hyvin samankaltaisia.

Tuon Finlandia-talon tapaamisen jälkeen lähdettiin verkoston ja sen alueiden voimin viemään yhteishankeideaa eteenpäin. Hankkeistuksen käytännön toteuttajaksi valittiin kilpailutuksen jälkeen Teknologiakeskus Innopark Oy. Kuten usein, ei tässäkään hankevalmistelussa pelkkä tarve ja hyvä idea riittäneet. Tarvittiin useampi alueiden yhteinen tapaaminen ja paljon valmistelutyötä niin alueilla kuin yhteishankkeen koordinaattoriksi lupautuneen Innoparkin päässäkin. EAKR-rahoitus ja sen alueellisuus muokkasi hankkeen sisältöjä ja rajasi valitettavasti myös osan kiinnostuneista alueista pois yhteishankkeesta.

Nyt ovat kuitenkin hankevalmistelun haasteet takana ja kuusi hienoa osahanketta valmisteltu. Päästään käsiksi varsinaiseen työhön, jossa alueilla toteutetaan omia osahankkeita kehittäen monituottajuutta ja asiakaslähtöisyyttä.

Voidaan siis käynnistää Pumppu.

Toivottavasti myös tieto, osaaminen ja hyvät käytänteet siirtyvät aluieden välillä ja levittäytyvät myös kansallisesti. Kansallinen Hyvinvointiverkosto tarjoaa tähän ainakin hyvän mahdollisuuden.

Varmaa on kuitenkin se, että kunnon pumpun tavoin myös tämä Pumppu tulee osaltaan lisäämään enrgiaa toiminnallaan. Pidetään siis pumppu käynnissä!

Anu Saarinen
KOKO Hyvinvointiverkosto